1px
Tänään on Wednesday, 24:s Januaryta 2018.
jaritasanen
1px



Sivulatauksia:
2035206
Kuninkaan kasky, tee minusta kayttokelpoinen

KUNINKAAN KÄSKY

TEE MINUSTA KÄYTTÖKELPOINEN

Uskon, että Jumalan tahto meidän jokaisen kohdalla on se, että me saisimme vähetä, ja Kristus saisi kasvaa. Hänen tahtonsa on myös se, että hän saisi kaiken kunnian ja kiitoksen ja että hän saisi meitä käyttää elovainiollaan kirkastamaan hänen pyhää nimeään.

Meidän tulisi palata yksinkertaiseen, alkuperäiseen totuuteen, yksinkertaiseen veren evankeliumiin, ja elää siinä. Hengellisistä asioista ei saisi tulla liian monimutkaisia. Kenenkään ei tulisi käpertyä järjen päätelmiin eikä ihmisviisauteen. Tuo kavala käärme ei saisi pettää meitä kavaluudellaan niin kuin se petti Eevan paratiisissa. Siksi kannattaa pitää kiinni yksinkertaisesta veren evankeliumista ja levittää sitä. Jeesus Kristus tulee näin kirkastetuksi kaikessa ja saa kaiken kunnian ja kiitoksen.

Tätä yksinkertaista evankeliumia sisältää myös Apostolien tekojen luku 10: "Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa. Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.

Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: `Kornelius!' Tämä loi katseensa häneen ja sanoi peljästyneenä: `Mikä on, Herra?' Enkeli sanoi hänelle: `Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Niin lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan eräs Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla.'

Ja kun enkeli, joka Korneliusta puhutteli, oli mennyt pois, kutsui tämä kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotamiehen uskollisimpiensa joukosta ja kertoi heille kaikki ja lähetti heidät Joppeen. Ja seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, nousi Pietari noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan.

Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan. Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.

Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: `Nouse, Pietari, teurasta ja syö'. Mutta Pietari sanoi: `En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista'.

Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: `Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi'. Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen. Ja kun Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin katso, ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt ja jotka kyselemällä olivat löytäneet Simonin talon, seisoivat portilla ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota myös Pietariksi kutsuttiin.

Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle: `Katso, kaksi miestä etsii sinua; niin nouse nyt, astu alas ja mene arvelematta heidän kanssaan, sillä minä olen heidät lähettänyt'. Niin Pietari meni alas miesten tykö ja sanoi: `Katso, minä olen se, jota te etsitte; mitä varten te olette tulleet?'

... Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: `Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.

Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra, sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte; te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.

Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.

Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.'

Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.

Silloin Pietari vastasi: `Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?' Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä" (Apt. 10: 1-21, 34-48). Minulle on viime aikoina kirkastunut uudelleen se, että Jumalan valtakunta ei ole sanoissa vaan voimassa. Pietarin vierailu Korneliuksen perhekunnan luo perustui yksinomaan Jumalan yliluonnolliseen voimaan ja ilmestykseen. Hänelle näytettiin ihmeellinen liinavaate. Samaan aikaan enkeli ilmestyi Korneliukselle ja kehotti noutamaan Pietarin. Nämä olivat molemmat sen verran yksinkertaisia ihmisiä, että he tottelivat.

Kornelius oli Jumalaa pelkääväinen mies. Hän ei vielä ollut uskossa, mutta hän oli hurskas, niin kuin Raamattu sanoo. Hän lähetti noutamaan Pietarin. Pietarikin oli sen verran lapsenmielinen, että lähti palvelijoiden mukaan, kun Pyhä Henki kehotti menemään arkailematta heidän kanssaan.

Jospa tänä päivänäkin voisimme perustaa evankeliumin julistamisen tällaiseen yksinkertaiseen Hengen todistukseen, että Pyhä Henki ohjaa meitä! Silloin tulee myös suurin hedelmä. Yksin Jumalan Pyhä Henki, Herra itse, näkee parhaiten, missä ovat janoavimmat sielut, missä kenttä on avoin.

Kun Paavali kulki seuralaisineen, hän yritti mennä moneen paikkaan, jonne menemisen kuitenkin Pyhä Henki esti. Sana kertoo: "He yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä" (Apt. 16:7). Hän näki yöllä näyn. Makedonialainen mies seisoi virran rannalla ja pyysi: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä" (Apt. 16:9).

Jälleen kerran Pyhä Henki vaikutti. Silloin ei ollut Aasian aika vaan Makedonian aika. Uskon, että jos pääsemme takaisin aitoon ja yliluonnolliseen Jumalan voimaan ja voiteluun, jolla alkuseurakunta toimi, se tuo kaikessa Jumalan valtakunnan työssä parhaan hedelmän ja tuloksen. Silloin ei ole tungosta saarnatuolissa eikä keskinäistä kilpailua, vaan Jumala johdattaa jokaisen oikealle saralle oikeaan aikaan.

Kun olen käynyt Amerikan mantereella, tulee joskus rehellisesti sanottuna inhottava tunne. Jossakin suuressa seurakunnassa voi olla useita puhujia odottamassa vuoroaan. Jonkin pienen seurakunnan pieni lauma rukoilee vuosia, että Jumala lähettäisi omasta kotimaasta jonkun virvoittamaan. Kielikysymyskin on vaikea, kun joillekin ihmisille on vaikeaa oppia englanniksi Jumalan Sanaa.

On ristiriita siinä, kuulemmeko Jumalan äänen ja olemmeko oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voimme kysellä jokainen tätä omassa sydämessämme. Pietari meni oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Hän sai suuren saaliin, sieluja sisälle Jumalan valtakuntaan. Oli niin paljon voimaa, että odottavat sielut täyttyivät Pyhällä Hengellä, kun hän saarnasi. Jumala oli varannut supersuuren rukousvastauksen Korneliukselle.

Varmastikaan Kornelius ei odottanut näin suuria Jumalalta, kun hän rukoili hurskaasti Jumalaa aamu aamun jälkeen ja päivä päivän jälkeen. Hänet kyllä tunnettiin Jumalaa pelkääväisenä, mutta tuskin hän odotti näin suurta ihmettä kotinsa kohdalle. Jumala oli kuitenkin uskollinen ja osoitti voimansa. Hän osoitti käsivartensa näyttäen, millä tavalla evankeliumi toimii. Hän osoitti Pietarin kautta, että evankeliumissa on Jumalan voima.

Pietarin seuralaiset, jotka olivat lähteneet hänen mukaansa, kummastelivat sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin. Silloin he ymmärsivät, että Jumala ei totisesti katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskauden, on hänelle otollinen. Ei katsota sitä, onko juutalainen, kreikkalainen vai suomalainen. Se, joka häntä pelkää, on hänelle otollinen. Joka tahtoo tehdä vanhurskauden, sen Herra aina siunaa.

Jumala haluaa, että meidät tunnettaisiin ja tunnustettaisiin vanhurskauden palvelijoiksi, että Jumalan Pyhä Henki voisi yhtyä meidän tulemisiimme ja menemisiimme ja siunata työmme, että se perustuisi yliluonnolliseen Jumalan voimaan ja yksinkertaiseen Jumalan Sanan totuuteen. Inhimillisen tiedon ja viisauden tulisi väistyä niin, että Pyhä Henki saa johtaa koko Jumalan kansaa. Tulisi olla aina yksi lauma ja yksi paimen. Silloin tapahtuu aina enemmän ihmeitä. Paavalin ja Pietarin aikana oli puoluemieltä. Joku oli Apolloksen puolta, joku Pietarin, joku jonkun muunkin. Joku oli Kristuksenkin puolta. Jumalan tahto oli varmasti koko ajan, että kaikki ovat Kristuksen puolta eivätkä sodi lihaa eivätkä verta vastaan, vaan pimeyden valtoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Meidät on kutsuttu sotatilaan ja sotimaan pimeyden valtoja vastaan. Meidät on kutsuttu myös siunaamaan niitäkin, jotka meitä vihaavat ja vainoavat. On helppo siunata niitä, jotka rakastavat meitä, mutta meidän täytyy sydämestämme siunata niitäkin, jotka vihaavat ja vainoavat meitä vanhurskauden tien tähden.

Monta kertaa sanomme tiukan paikan tullen tai keskustellessamme ihmisestä, joka ei meitä miellytä: "Jumala siunatkoon tätä sisarta tai veljeä!" Minulle on kirkastunut oppimisen kautta se ajatus, että tulisi sanoa sydämestämme: "Minä haluan siunata tätä ihmistä." Jos työnnämme hänet vain Jumalan siunattavaksi, mutta sydämemme ei ole siinä mukana, kuinka paljon Jumala voi silloin siunata tuota ihmistä kauttamme?

Olin kerran rukoustilanteessa, jossa menin alttarille, mutta läsnäoloni ei miellyttänyt joitakin ihmisiä. Eräs veli rukoili: "Herra, sinun Sanasi käskee siunata." Oli aivan kuin välttämätön pakko siunata, kun minä kerran tulin alttarille. Olisi varmaan ollut parempi, jos en olisi tullut!

Tuon tämän esiin rakkaudessa enkä ole katkera tälle veljelle. Kannattaa ajatella, että teemme sydämestämme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä sen, minkä teemme Jumalalle. Tulisi olla tosissaan siinä, mitä tekee. Sydänkin tulisi yrittää kerätä siihen mukaan, vaikka se voi olla monta kertaa vaikeaa ja olemme elämäntilanteemme keskellä rikkirevittyjä ja raastettuja. Jumalan Pyhä Henki pääsee siten tunnustautumaan mukaan.

Jos sydän on mukana hengellisessä työssä ja jos Jumala saa vielä puhua tuolle sydämelle, tapahtuu valtavia asioita, kuten huomasimme Apostolien teoista. Korneliuksen suvussa tapahtui läpimurto. Siitä tuli kertaheitolla vanhurskas suku Jumalan edessä. Sukulaiset ja naapuritkin saivat saman tien kokea Jumalan voiman ja kirkkauden. Tämä kaikki tapahtui vain sen tähden, että tuo hurskas mies muisti aina anella Jumalalta, pyytää häneltä armoa ja rukoilla alati Jumalaa. Jumala antoi hänelle todellisen rukousvastauksen.

Uskon, että tänä päivänä on paljon tällaisia Korneliuksen kaltaisia Herraa etsiviä ihmisiä. Tavoitammeko me heidät? Onko meillä niin paljon herkkyyttä Pyhässä Hengessä, että menemme tapaamaan heitä ja kuulemme Jumalan Hengen äänen?

Muistan Yhdysvalloista miehen, joka oli vuosia vaimonsa kanssa etsinyt Jumalaa ja pyytänyt, että Jumala lähettäisi jonkun heidän luokseen. Lopulta he johdattuivat johonkin paikkaan, jossa julistettiin evankeliumia oikein, että tulee tehdä parannus ja tulee tehdä ratkaisu. He löysivät todellisen yhteyden Jumalaan.

Kun he olivat tämän kokeneet ja tulivat kotiinsa, he huomasivat, että heidän postinkantajansa, joka oli vuosia kantanut heidän postinsa, hyräili tullessaan hengellistä laulua. He kysyivät: "Oletko sinä uskossa?" Tämä vastasi: "Kyllä olen ollut jo monta vuotta uskossa." He kysyivät: "Miksi et koskaan kertonut meille sitä, että olet uskossa?" He olisivat jo vuosia aikaisemmin voineet ottaa Jeesuksen vastaan, mutta ei ollut ketään, joka olisi halunnut kertoa tästä ihmeellisestä Jeesuksesta.

Meidän täytyisi laittaa käsi sydämelle. En halua puhua korkealta, mutta olen nähnyt, että jos jostakin löytyy etsivä sielu, evankeliumi menee eteenpäin. Jumala vaikutti Korneliuksen tapauksessakin, että hänen perhekunnastaan löytyi myöhemmin paljon evankeliumin eteenpäin viejiä. Jumala varasi heille sellaisen yliluonnollisen kokemuksen, että siitä riitti varmasti pitkäksi aikaa kerrottavaa. On ihmeellistä, kun Jumalan Pyhä Henki tulee ihmisen sydämeen. Hänestä tulee elämän lähde. Elämän veden virrat kumpuavat hänen sydämestään. Siellä on ihmeitä tekevä Jumala. Ihmeitä riittää ilman määrää.

Uskon, että Jumala käytti paljon Korneliusta ja hänen perhekuntaansa, sukulaisiaan ja naapureitaan. Jos tänäkin päivänä löydämme avainhenkilöt, jotka koko sydämestään etsivät Herraa, Jumala saa heistä käyttökelpoisimmat astiat evankeliumin eteenpäin viemiseksi.

Olkaamme enemmän rukouksessa. Jos joku on tähän mennessä ollut jo paljon rukouksessa, kannusta häntä olemaan vielä enemmän.

Tulee kuitenkin olla tasapaino Jumalan Sanan ja rukouksen kesken. Luin Jumalan palvelijan Moodyn elämänkertaa. Hän oli raju taistelija, joka aloitti rukoilemalla yhden sielun päivässä pelastukseen. Hän taisteli henkivalloissa niin kauan, että sai rauhan ja varmuuden yhden sielun pelastumisesta sinä päivänä. Hän eteni muistaakseni seitsemään sieluun asti päivässä. Hän aina taisteli kunnes sai rauhan, että he pelastuvat.

Moody kuoli suhteellisen nuorena. Kerran häneltä kysyttiin, haluaisiko hän muuttaa jotakin elämässään, jos saisi aloittaa alusta. Hän vastasi, että rukousajastaankin hän tahtoisi uhrata osan Jumalan Sanalle. Hän huomasi elämänsä viimeisillä metreillä, että olisi jopa saattanut elää vanhemmaksi, jos olisi tuntenut enemmän Jumalan Sanaa. Hänellä ei ollut sittenkään tarpeeksi Sanaa, jolla hän olisi pystynyt vastustamaan kaikkia vihollisen valtoja. Hänellä oli rukoileva sydän, mutta Sanaa hän ei ollut mielestään lukenut ja kuullut tarpeeksi. Tulee olla tasapaino. Jumala ei ole tarkoittanut, että on olemassa rukoilevia kristittyjä ja erikseen Sanaa tutkivia kristittyjä. Uskon, että Jumala tahtoisi meidän kaikkien olevan molempia.

En väitä, että tulisi esimerkiksi puoli tuntia päivittäin rukoilla ja puoli tuntia lukea Raamattua. Mutta Hengen maailmassa tulisi olla tasapaino, että elämän Sana avautuisi meille. Rukouksessakin on silloin pohjaa käydä taistelua henkivaltoja vastaan. On kykyä vedota lupauksiin. Kun Elämän Sana on uskossa sulautunut meidän henkeemme ja tullut lihaksi, hengessämme on silloin koetuksen hetkellä Sana. Voimme sanoa niin kuin Jeesus erämaassa, kun hän oli paastonnut ja perkele tuli häntä kiusaamaan. Hänellä oli aina yksinkertainen vastaus: "Kirjoitettu on" (Matt. 4:4). Paholaisella oli aina omat ehdotuksensa, mutta Jeesus vetosi Kirjoituksiin.

Me tarvitsemme Jumalan Sanaa ja tarvitsemme rukousta.

Jeesuksellakin oli paljon rukousta. Ehkä kaikkein syvällisintä rukousta oli Getsemanen yössä. Se oli tuskan ja verisen taistelun hetki. Hänellä oli kuitenkin molempia: Jumalan Sanaa ja rukousta. Hän on meidän esikuvamme, jonka mukaan meidän tulisi elää. Tulisi laskea elämä kuuliaisuuden alttarille. Meitä kehotetaan antamaan maallinen majamme, fyysinen olemuksemme, pyhäksi, eläväksi ja otolliseksi uhriksi elävälle Jumalalle. Lihankaan ei tulisi saada mennä omia teitään, vaan senkin tulee olla uhri Jumalalle. Senkin tulee palvella häntä ja olla hänen käytössään.

Tähän Jumala meitä kutsuu ja kehottaa. Ei niin, että jonakin päivänä luovutamme ruumiimme pyhäksi, eläväksi ja otolliseksi uhriksi, mutta olemme jo muutaman päivän kuluttua menossa omia teitämme. Elämämme tulisi olla vakaampaa.

Eräs Jumalan palvelija kirjoitti, että moni ihminen tahtoo jonakin ihanana, suuren siunauksen päivänä olla Jumalan edessä luovuttamassa ruumiinsa pyhäksi, eläväksi ja otolliseksi uhriksi Jumalalle, mutta koetuksen hetkenä liha tekee kapinan, ja hän on vetämässä lupaustaan takaisin. On parempi olla lupaamatta, jos sitten ei täytä lupaustaan. Jos lupaamme mitä tahansa emmekä sitä täytä, Jumala kuitenkin aina muistaa jokaisen asian.

Meidän kannattaa pitää kiinni siitä, mitä olemme luvanneet Herralle, pientä tai suurta. Myös se kannattaa pitää mielessä, mitä olemme luvanneet ihmisille. Kaikilla asioilla on tärkeysjärjestyksensä. Jumala tietysti haluaa, että jokainen uskova elämässään etenee sellaiseen jumalanpalvelukseen, että luovuttaa fyysisenkin olemuksensa uhriksi Jumalalle. Sen tulee olla luovutus, johon Jumalakin mielistyy.

Yliluonnollinen evankeliumin eteenpäin vieminen voi olla mahdollista, jos olemme luovuttaneet koko olemuksemme hänen käyttöönsä ja lupaamme palvella häntä yhtenä ja ainoana Herrana ja Kuninkaana emmekä kysy neuvoa lihalta ja vereltä. Näin tapahtui Korneliuksen perhekunnan kohdalla. Ei jääty kyselemään mitään, vaan toimittiin niin kuin Pyhä Henki kehotti. Vain sillä tavalla voimme tänäkin päivänä löytää janoisimmat sielut. Voimme löytää apua ja rohkaisua tarvitsevat sisaret ja veljet.

Olin eräänä kesäpäivänä vuonna 1987 rukouksessa, kun olin lähdössä Ruotsiin. Jumala puhui minulle, että paluumatkalla tulee poiketa Ahvenanmaalla. Hän näytti näyn juutalaisista, joita tuli laivoilla Leningradista. Niitä tuli paljon eri puolille Ahvenanmaata. Minun oli määrä kertoa näky joillekin `arvollisimmista'. Kaikissa seurakunnissa oli viileä vastaanotto. Ei sopinut, että joku Suomea puhuva ihminen tulee puhumaan jotakin hengellisistä asioista. En voinut jakaa sitä sanaa johtajille.

Minulla oli kuitenkin mukanani vihkosia ja kirjasia, joissa opetettiin uskoa, uudestisyntymistä ja Pyhän Hengen täyteyttä. Lähtiessäni oli Jumala kehottanut ottamaan niitä mukaani. Täytin niillä laukkuani niin paljon, kuin niitä riitti. Kun laivan lähtöön oli vain noin tunti aikaa, ajattelin, miten kirjoille käy. Ne olivat jakamatta, ja olin perheeni kanssa liikkeellä. Herra oli kuitenkin käskenyt tuoda ne.

Silloin tapasimme uskonsisaren, jolla oli kristillinen kirjakauppa. Hän myi ruotsinkielisiä kirjoja. Kysyin, miten on suomenkielisten kirjojen laita. Hän vastasi, että niitä oli vielä edellisellä viikolla, mutta ne olivat päässeet loppumaan. Hänellä ei ollut enää rahaa ostaa lisää. Annoin koko laukullisen hänelle, ja hän murtui ja itki pitkän aikaa. Hän sanoi, että vielä Jumala hänestäkin pitää huolta.

Vaikka en saanutkaan viedä varsinaista sanaa, sain sielläkin kohdata yhden ihmisen, jota Jumalan voima kosketti. Jätin kuitenkin tuolle yhdelle ihmiselle Herran sanan, että Jumala tahtoo käyttää noitakin saaria silloin, kun juutalaiset palaavat.

En tiedä, onko Jumala lähettänyt sinne sen jälkeen muita palvelijoitaan viemään samaa sanomaa. Herra yksin tietää sen. Siellä kuitenkin koin, että meidän tulisi aina ajatella, millä tavalla suhtautua ihmisiin. Sain siellä hyvin viileän vastaanoton. Poikamme oli pieni, ja me nukuimme yöt teltassa. Oli hyvin viileää, ja erään seurakunnan pastori kyseli, eikö teltassa ollut kylmä.

Miltä tuntuisi, jos pysyttäisit telttasi jonkun uskonveljen oven pieleen, ja tämä kysyisi, onko siellä kylmä, ja sulkisi iltaisin ovensa? Emme oikein kokeneet siellä Kristuksen rakkautta. Se kuitenkin opetti paljon. Se, mitä tapahtui fyysisessä maailmassa, kuvasi sitä, mitä on sydämissä ja Hengen maailmassa.

En halua heittää lokaa Ahvenanmaan pyhien ylle. Tiedän, että siellä on varmasti rakkaita sisaria ja veljiä paljon. Sillä kertaa sieltä ei löytynyt kovin paljoa rakkautta. Opin siellä paljon siitä, miten meidän tulisi suhtautua asioihin. Sydän tulisi olla mukana, että me alkaisimme pitää toista parempana kuin itseämme. Kristuksen ruumiissa alkaa silloin tapahtua jotakin. Emme ole enää itsekkäitä. Liha alkaa kuolla, ja Jumalan teot alkavat tapahtua. Kannattaa ajatella, onko sydän mukana, ja olenko valmis uhrautumaan toisten edestä, että Jumalan valtakunta menisi eteenpäin. Jos kuitenkin ajattelemme aina itsekkäästi ja rukoilemme itsekkäästi pyytäen Herralta itsellemme sitä ja tätä, siinä on ristiriita.

Mieleeni nousee Sambach, Jumalan palvelija, jonka haastattelu oli eräässä hengellisessä lehdessä. Kuuntelin hänen saarnaansa, jossa hän kertoi lapsuudestaan. Hänen äitinsä oli pitkiä aikoja kotona yksin lastensa kanssa. Tuli hetkiä, jolloin perheellä ei ollut ruokaa. Lautaset olivat tyhjiä, mutta äiti oli uskon ihminen, niin että hän kattoi pöytään tyhjät lautaset ja sanoi: "Lapset, meillä on elävä Jumala!" Sitten hän aloitti ruokarukouksen: "Herra, siunaa kaikkia lähetystyöntekijöitä, ja anna heille ruokaa." Lopuksi hän pyysi: "Jumala, siunaa meillekin ruokaa." Kun ruokarukous oli päättynyt, oveen koputettiin, ja naapuri toi valmiiksi paistettuja kanoja. Vähän ajan kuluttua toinen naapuri tuli maitohinkin kanssa. Taas oli ruokaa, ja oli Jumalan siunaus.

Tuo äiti ei rukoillut itsekkäästi vain omalle perheelleen, vaan hän aloitti muistaen kaukana lähetyskentillä olevia, joilla ei ollut mitään. Kristuksen rakkaus on ihmeellinen asia. Kun alamme ajatella toisia enemmän kuin itseämme, jotakin alkaa tapahtua.

Kannattaa ajatella aina: "Mikä on minun osuuteni?" Älköön kukaan tunteko sydämessään, että minä vaadin jotakin. En vaadi keneltäkään mitään. On väärä sydämen ajatus, jos yritämme pakosta tehdä jotakin Jumalalle. Meidän tulee ensin antaa sydän ja koko olemuksemme Jumalalle, että hän täyttäisi ja käyttäisi meitä.

Reinhard Bonnke sanoo eräässä saarnassaan, että monet kristityt pyytävät Jumalaa käyttämään heitä. Sellainen rukous on kuitenkin hänen mielestään täysin väärä. Jumalan rakkaus on niin suuri, että hän tahtoo käyttää ketä tahansa. Rukouksen tulisi kuitenkin olla: "Herra, tee minusta käyttökelpoinen." Jos Jumalan voima ja voitelu saa vallata meistä kenet tahansa, kenttää riittää. On kärsiviä sieluja ja apua tarvitsevia. Jumala ei pihistele lähettää palvelijoitaan. On kysymys vain siitä, että hän löytäisi astioita, joita hän voi käyttää ja täyttää voimallaan. Silloin on mitä jakaa.

On oikein rukoilla: "Herra, tee meistä käyttökelpoisia, sellaisia, joita sinä voit käyttää ja johdattaa." Kun jotakin tapahtuu meidän kauttamme, sanomme: "Herra, olemme ansiottomia palvelijoita, ja olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään." Emme voi maksaa hintaa siitä armosta, joka meitä on kohdannut, emmekä suuresta rakkaudesta. Vaikka kuinka paljon ahkeroisimme elovainiolla ja saisimme paljon aikaan, emme silläkään voi maksaa. Uhri oli täydellinen. Jeesus huusi ristillä: "Se on täytetty." Uhri oli kertakaikkinen. Tuo uhri on vain otettava vastaan ja alettava elää sen perusteella ja ylösnousemuksen perusteella.

Siinä oli alkuseurakunnan elämän ohjenuora: He kokivat ylösnousemuksen voiman ja halusivat viedä sitä voimaa ja Sanaa eteenpäin. He olivat sen verran lapsenmielisiä, että sanoivat vain Herralle: "Tässä olen, käytä ja täytä minua! Tee minusta käyttökelpoinen!" Totisesti Jumala käytti, koska Sanassa kerrotaan, että he evankelioivat kahdessa vuodessa koko silloisen Aasian. Heillä ei ollut autoja eikä niin paljon varoja ja resursseja kuin meillä tänä päivänä. Mutta heillä oli enemmän Hengen voimaa ja voitelua. Mekin tarvitsemme Hengen voimaa ja voitelua, että evankeliumi voisi mennä eteenpäin Suomen Siionissa, itänaapurissa, Israelissa ja muualla.

Meillä on aihetta kiittää Jumalaa. Psalmissa sanotaan: "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.

Herra tekee vanhurskauden ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille. Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä, Israelin lapsille suuret tekonsa. Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.

Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi. Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille, niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä. Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkia.

Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskyjänsä täytätte, kun kuulette hänen sanansa äänen. Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sotaväkensä, te hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa teette. Kiittäkää Herraa, kaikki hänen tekonsa, hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Kiitä, minun sieluni, Herraa" (Ps. 103:1-22).

Ylistäkäämme ja kiittäkäämme tänäkin päivänä Herraa kaikesta hyvästä, mitä hän on tehnyt. Haluan tuoda esiin muutaman ajatuksen viidennestä jakeesta, jossa sanotaan, että nuoruus uudistuu kuin kotkan. Jokainen meistä varmasti haluaa, että nuoruus uudistuu. Luin jostakin, miten kotkan nuoruus uudistuu. Se on suuri prosessi. Kotka asettuu jonnekin kallionkielekkeelle ja nyppii sulat pois itseltään. Se hakkaa nokan johonkin kallion reunaan ja jää odottamaan, että nämä kaikki kasvavat uudelleen.

Jos mekin odotamme Jumalan edessä, että nuoruutemme uudistuu kuin kotkan, se ei välttämättä tapahdu passiivisella odottamisella. Voi olla, että täytyy nyppiä pois joitakin sulkia, elämän tilanteita ja asioita. Voi olla tahroja. Nokka on tietysti tärkein asia. Sieltä tulee ulos kaikenlaista. Sekin täytyisi lyödä välillä Kristus-kallioon ja miettiä, puhuuko minun suuni Jumalan tietä totuudessa vai jotakin muuta.

Me voimme todella uudistua, kun pysähdymme ajattelemaan, onko elämässämme pois nypittävää tai nokassa jotakin vikaa. Rehellisessä itsetutkistelussa on voimaa, ja siinä on uudistuksen siemen. Ainakin minä olen oppinut menneinä vuosina sen, että Jumala ei muutu. Vaikka olen vielä nuori, olen oppinut monen kokemuksen kautta, että minun täytyy muuttua. Jos haluan päästä lähemmäksi Jumalaa, en voi rukouksillani vaatia Jumalaa muuttumaan, vaan minun täytyy muuttua.

On lähdettävä Jumalan edessä liikkeelle aina tästä perustotuudesta. Jos jostakin syystä Jumala ei käytä tai voima ja voitelu ei valtaa, mitkään ihmissyytökset ja itsesyytökset eivät auta. Vain se auttaa, että menemme rehellisesti Jumalan eteen ja kysymme: "Herra, minkä minussa täytyy muuttua?"

Emme voi löytää syytä Jumalasta. Hän on täydellinen. Sana sanoo: "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa" (Jaak. 1:17). Sieltä ei tule kateutta, katkeruutta, kaunaa eikä anteeksiantamattomuutta. Ne tulevat jostakin muualta.

Meidän täytyy mennä rehellisesti Jumalan eteen, jos koemme elämässämme, että kaikki ei ole kohdallaan. Tulee sanoa: "Herra, minä haluan muuttua!" Jumala puhuu meille, missä asioissa tulee nyppiä sulkia kuin kotka. Kun ne ovat kuluneita ja vanhoiksi käyneitä, sen tähden kotka nyppii ne pois. Nokalla on nokittu ja syöty niin kauan, että sekin on kulunut. Siksi se hakkaa sen kallioon ja jää odottamaan, että uusi kasvaa. Tapahtuu todellinen uudistus. Jotakin jää vanhastakin olemuksesta jäljelle, koska koko kotkaa ei luoda uudestaan. Se saa kuitenkin jälleen liitää elinvoimaisena niin kuin nuorena.

Näin uskovakin voi uudistua ja liitää Pyhän Hengen voimassa ja voitelussa. Hän voi panna syrjään sen, mikä painaa, ja kokea ihmeellisen Jumalan kirkkauden uudelleen. Eräs näitä sulkia ja ongelmia elämässä voi olla se, että kristillisyydestä tulee kokemusperäistä, tiettyä tapaa, ravaamista tietyissä ympyröissä. Jumala haluaisi, että eräänä päivänä sellainen kuvio särjettäisiin, että uusi saisi sijaa.

Voi olla, että joku kulkee ympyrää eikä huomaa, että Jumalan Pyhä Henki ei ole ollut enää pitkään aikaan askeleissa mukana. Olisi opittava eräs perustotuus. Elialle tuli sana, että oli mentävä Keritin purolle. Tuo sana oli voimassa vain siihen asti, kunnes puro kuivui. Sitten oli lähdettävä uuteen osoitteeseen. Herra lähetti Sarpatiin leskivaimon luo. Hän elätti Eliaa siitä eteenpäin.

Tapaan paljon kristittyjä, rakkaita sisaria ja veljiä. Kyselen joistakin asioista, eivätkö ne voisi muuttua. He sanovat: "Herra johdatti vuosia sitten tähän osoitteeseen ja siihen ja siihen asiaan." Kysyn sitten: "Lukiko sen sanan perässä, että siinä on pysyttävä koko loppuikä?"

Ystävät rakkaat! Jos puro kuivuu jossakin, etsikäämme uusi, vielä väkevämpi virta. Kulkekaamme sen mukaan kuin Jumalan Henki tahtoo, ettei kukaan kuolisi siellä, missä virta kuivuu. Olen nähnyt tänä aikana, että monet sisaret ja veljet ovat ikään kuin näivettyneet, ja elämä on kuivunut, koska ei ole murtauduttu sille alueelle, missä Jumala vielä liikkuu ja toimii. On aina joitakin syitä siihen, että puro kuivuu. Helle saattaa paahtaa. Virta voi ottaa uuden suunnan. Meidän pitäisi kuitenkin kulkea elämän veden virran keskipisteessä, ei rantakaislikoissa eikä kiinni kivissä. Herran Hengen pitää saada vapaasti kuljettaa meitä, minne ikinä hän tahtoo. Sellainen on vanhurskauden tie, ja siihen meidät on kutsuttu.

Jumala haluaisi, että elävän veden virrat välittyisivät meidän kauttamme. Sana sanoo: "Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat" (Joh. 7:38).

Sananmukaisesti käännettynä voitaisiin sanoa: "Joka uskoo minuun niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat."

Jos me uskomme niin kuin Raamattu sanoo, nämä virrat vuotavat sisimmästämme. On mahdollista, että toisetkin pääsevät kokemaan elävien vesien virtoja meidän kauttamme. Emme vain itse saa olla virrassa ja mennä eteenpäin. Jos Jumala siunaa voimallisesti kuten Korneliuksen perhekuntaa, voimme niin kuin nämäkin viedä elävän veden virtaa eteenpäin.

Rukoilen, että Herran virta kuohuisi niin väkevänä, että siitä riittäisi toisille jaettavaa. Elämämme ei tulisi olla sellaista, että me nipin napin itse elämme ja selviydymme. Jos meillä on toisille mitä tahansa jaettavaa Jumalalta, siunaus pysyy meillä itsellämmekin ja palaa elämäämme taas toisten kautta. Siksi Sana kehottaa pitämään toista parempana kuin itseään. Jos jaamme toisille jotakin, oma elämämmekin on siunattu.

Jos siunauksen kiertokulku pysähtyy meidän kohdallemme, olemme äkkiä sammaloituneita lähteitä, joissa vesi ei enää olekaan tuoretta. Jos lähteestä kulkee koko ajan virta ulospäin, se pysyy puhtaana. Jumala tahtoo vanhurskaiden olevan tällaisia puhtaita lähteitä. Ylhäältä tulee silloin uutta virtaa, aina vain raikkaampaa. Silloin menemme eteenpäin.

Jos lähde pääsee sammaloitumaan, täytyy suorittaa melko radikaali perkaus, että siitä saadaan taas puhdas. Kyllä siitä on mahdollista tulla sellainen. Voimme avautua ja antaa virran taas liikkua ulospäin. Jumala haluaa, että lähteessä ei olisi patoa, vaan vapaa virta virtaisi vuolaana. Kun raikasta uutta vettä tulee, sitä tulisi lähteä sama määrä poispäin. Kun vanhurskaat ovat tällaisia, Jumalan valtakunta menee voimallisemmin eteenpäin. Herran nimi tulee voimallisemmin kirkastetuksi.

Voimme kohdata tänään tämän elävän veden virran ja tulla sen lähteiksi. Voimme jakaa eteenpäin sisarille ja veljille kaikkea sitä hyvää, mitä Herra on meille antanut. Haluamme jakaa myös pimeälle maailmalle evankeliumin sanaa ja rakkautta, että se näkisi valon.

Sana sanoo: "Taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti" (Dan. 12:3). Sellaiseen loisteeseen Jumalan kansa on kutsuttu, loistamaan hänen tekojaan ja kirkkauttaan. Herra saa kaiken kunnian ja kiitoksen. Hänen kirkkautensa näkyy kaikkialla. Missä tahansa on sisaria ja veljiä, siellä on varmasti Jumalan tahto, että pimeä maailma näkee valkeuden ja sen, että Kristus on totisesti omissaan.

Meistä pyhistä sanotaan: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (Joh. 13:35). Jos haluamme, että jumalaton maailmakin tuntee ja tunnustaa meidät Herran omiksi, meillä tulee olla keskinäinen rakkaus, todellinen Kristuksen rakkaus, joka yhdistää meidät. Jos se valtaa Jumalan kansan, maailmakin tunnustaa, että totisesti Herra on meissä. Mutta jos sitä ei ole, maailmakaan ei tunnusta meitä elävän Jumalan eläviksi lapsiksi. Tätä rakkautta kannattaa vaalia kuin jalointa kultaa. Se on ykköskysymys. Raamattu sanoo, että ilman rakkautta emme ole mitään.

Ilman sitä olemme vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Kunpa Herra saisi täyttää meitä ensimmäisellä rakkaudella, että hän voisi tehdä meistä käyttökelpoisia astioita, astioita jaloa käyttöä varten. Jos on erottavia tekijöitä, Sanan mukaan totinen valkeus yhdistää meidät Jumalan kansana. Jos jokin asia painaa, sen voi laittaa pois. Sen jälkeen se ei ole enää keskinäisen rakkauden esteenä.

Jos totinen valkeus valtaa meidät, Herra on sen jälkeen keskipisteenä. Silloin on yksi sydän ja yksi sielu. Mutta jos meidät valtaa jokin muu asia kuin Herra ja hänen kirkkautensa, aina tulee puoluemieltä ja itsekkäitä ajatuksia. Jos Herra saa olla numero yksi ja lähimmäinen, kuka hän onkaan, saa olla numero kaksi, tapahtuu jotakin taivaallista.

Kolmanneksi vasta aletaan ajatella omia asioita. Tämä on Jumalan Sanan antama marssijärjestys. Ensin Herra, sitten lähimmäinen, ja vasta sitten omat asiat.

<== Takaisin sisällysluetteloon

jaritasanen