KUNINKAAN KÄSKY

LAHJAVANHURSKAUS JA UUSI ARMO

Kaikki eivät aina ymmärrä, miksi joku menee Suomesta Amerikkaan julistamaan Jumalan Sanaa. En minäkään ole aina ymmärtänyt, mutta olen vain halunnut totella Pyhää Henkeä, kun hän on kehottanut menemään. Istuin kerran kokouksessa hyvin värikkäässä seurakunnassa Kaliforniassa. Odotin vuoroani, kun siellä ylistettiin Herraa. Mieleeni tuli Raamatun jae, jonka olin nähnyt englannin kielellä jossakin lähetyslehdessä. Siinä oli ajatuksena: "Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen" (Saarn. 11:1).

Jumala sanoi: "Sinä olet tällainen leipä! Minä olen lähettänyt sinut tänne." Kun kelasin elämääni ja kutsumustani, huomasin, että olen saanut vastaanottaa paljon Jumalan Sanan opetusta ja tietoa amerikkalaisilta julistajilta. Jumala on siunannut minun elämääni myös Robert Curryn kautta ja siunasi tuon matkankin aikana. Jumalan Sana kehottaa kertomaan Jumalan suurista teoista ja ihmeistä. Haluan kertoa joitakin asioita, jotka jäivät mieleeni.

Floridassa minulla oli yksi kokous menomatkalla. Siellä oli tulkkina suomalainen sisar, joka käänsi puhettani englanniksi. Ennen kokousta kävin päivällä toisessa kaupungissa hakemassa kasetteja. Ruuhkaliikenteen keskellä ylistin Herraa. Jumala sanoi, että illalla on kokouksessa henkilö, jolla on sydämessään syvä haava. Herra tahtoo parantaa sen.

Kun olin noin kymmenen minuuttia saarnannut, mieleeni palautui se, mitä Jumala oli päivällä puhunut. Sanoin: "Täällä on henkilö, jolla on syvä haava sydämessään." Sattui niin, että tuo haava oli tulkin sydämessä. Hänen täytyi lopettaa tulkkaaminen siltä illalta, kun hän murtui Jumalan edessä. Ei kuitenkaan ollut huolta. Herra antoi hänen sisarensa jatkaa, niin että pääsimme  kokouksen loppuun.

Kaliforniassa vierailin perheessä, joka oli kokenut suuren Jumalan rakkauden ja armon aivan muutamaa päivää aikaisemmin. Perheessä on kahdeksantoistavuotias poika, nimeltään Adam, joka oli samanikäisen uskonveljen kanssa evankelioinut erästä miestä ja naista siinä kaupungissa. Todistuksen jälkeen tuo mies sanoi heille: "Te pelkäätte ettekä uskalla lähteä meidän kanssamme katsomaan vuoria." Kaupunki on suuren vuoren juurella. Veljet sanoivat, etteivät he pelkää. He ottivat miehen ja naisen kyytiinsä ja lähtivät vuorille.

He pysähtyivät katselemaan maisemia paikkaan, jossa tie kulkee lähellä syvän rotkon reunaa. Yhtäkkiä kyytiin otettu mies otti veitsen ja pani sen Adamin kurkulle. Adam kertoi myöhemmin, että hän näki ensin ilmestyksen, jossa uutistenlukija luki iltauutisia televisiossa ja kertoi, että nuoren miehen ruumis on löytynyt rotkon pohjalta.

Samaan aikaan toinen nuori veli rukoili Jeesuksen nimessä, ja ilmestys hävisi, ja Jumalan voima ja rauha laskeutui. Silloin Adam käsitti, että hän ei kuolekaan. Ilmestys olikin vain sielunvihollisen pelottelua.

Samassa mies irrotti veitsen hänen kurkultaan ja juoksi naisen kanssa autoon, ja he varastivat sen. He ajoivat muutaman tunnin etelään päin. Mutkassa tuli vastaan tukkiauto, jonka kylkeen he ajoivat. Tukit vyöryivät auton päälle, ja autosta jäi jäljelle puolen metrin korkuinen romukasa. Mies ja nainen puristuivat kuoliaiksi, ja heidän armonaikansa päättyi.

Jumala puhui minulle tätä kuunnellessani siitä, kuinka hän valvoo silmäteriään. Uskovina me olemme hänen silmäteriään. Tuo nuori veli ei häkeltynyt. Hän lähti heti seuraavalla viikolla nuorisoaktioon Los Angelesiin julistamaan evankeliumia. Hän sai vain lisää voimaa siitä tietoisuudesta, että saatana vihaa häntä ja vastustaa sitä Henkeä, joka hänessä on. Meillä on yliluonnollinen Jumala.

Robertin kodissa ollessani kävin aamuisin rukoilemassa läheisessä puistossa joen rannalla ja istuin puulla, joka ylsi vaakatasossa kauas joen ylle. Eräänä aamuna ylistin Herraa ja vähän lauloin kielilläkin sillä nuotilla, jonka Jumala on minulle antanut. Kun avasin silmäni, joesta nousi kaksi valkoista ankkaa. Ne tulivat viidenkymmenen sentin päähän minusta ja alkoivat laulaa kanssani. Tuli mieleeni se Raamatun totuus, että luomakuntakin odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Niillä oli varmasti yhtä hyvä sävelkorva kuin minullakin. En ole koskaan aikaisemmin katsellut ankkaa niin läheltä silmästä silmään. Ne olivat aivan edessäni. En yhtään pelännyt, että ne nokkisivat, oli vain ihana laulaa niiden kanssa.

Jumalalla on monta tapaa päästää meitä murheistamme ja mielipahastamme. Sinä aamuna olin tuskaisesti rukoilemassa, mitä sinä iltana tulisi saarnata. Toinen ongelma olivat kielivaikeudet, kun ei ollut enää tulkkia käytettävissä. Jumala kuitenkin armahti, ja me selvisimme aina kokouksista. Jumala antoi sellaisia sanoja, jotka osasin englanniksi. Meillä on yliluonnollinen Jumala.

Kävin myös suomalaisten kesäleirillä Vancouverin saarella Kanadan länsirannikolla, ei kovin kaukana Vancouverin kaupungista. Erikoisesti jäi tuosta leiristä mieleeni veli Tarmo Kostamon saarna. Eräs teologi piti seitsemän raamattutuntia, joista en muista juuri mitään. Tarmo- veli piti 20-30 minuutin raamattutunnin, jossa hän puhui, kuinka meidän tulisi vastaanottaa uusi armo.

Hän kertoi elävän esimerkin. Hän asui toistakymmentä vuotta Saksassa ja teki lähetystyötä Itä-Euroopan maihin silloin, kun rajat olivat kiinni. Eräällä matkallaan Romaniaan hänellä oli 2500 Raamattua asuntoautossa ja perävaunussa. Rajalla hän pysähtyi ja näytti paperinsa. KGB:n upseeri kysyi ensimmäiseksi, missä ovat Raamatut.

Tarmo kertoi, että hänen jalkansa alkoivat vapista, kun tällainen kysymys tuli heti ensimmäiseksi. Olikohan tullut etukäteen jokin vihje?

Yhtäkkiä laskeutui Jumalan voima, ja hän alkoi nauraa tullimiehen edessä. Upseerilta menivät pasmat sekaisin eikä hän tiennyt, mitä tehdä tuossa tilanteessa. Kului monta minuuttia. Sitten hän kokosi itsensä ja sanoi tiukalla äänellä: "Me löydämme ne!" Hän lähetti viisi miestä, jotka tutkivat autoa ja perävaunua viiden tunnin ajan, mutta eivät löytäneet Raamattuja. Jumala ei sallinut niitä löydettävän. Hän kertoi, että oli ihana vastaanottaa se armo, että sai yliluonnollisesti viedä nuo Raamatut rajan yli.

Hän meni leirintäalueelle, ja taas hänet piiritettiin. Ainakin viisi tai kuusi KGB:n agenttia oli jälleen ympärillä. Hän ymmärsi, että jälleen on vastaanotettava uusi armo, eikä enää selviä samalla armolla, jota sai kokea rajalla. Hän muisti, mitä oli tapahtunut, kun hän lähti matkalle. Hänen viisi- tai kuusivuotias poikansa oli antanut hänelle taulun. Siinä oli mustia pilviä ja mies kädet pystyssä pilvien alla. Hän kysyi pojaltaan, mitä se tarkoitti. Poika vastasi, että isä ylistää Herraa ukkosmyrskyn keskellä.

Nähdessään, että hänet oli piiritetty, hän nosti kätensä taivasta kohti. Silloin tuli mustia pilviä ja ukkossade. Agentit lähtivät etsimään suojaisia koloja, ja Tarmo-veli alkoi jakaa Raamattuja Timisoaran kaupungissa niihin osoitteisiin, jotka Jumala oli hänelle antanut.

Minä ainakin yritin tuon raamattutunnin jälkeen vastaanottaa uuden armon. Menin pyytämään Tarmo-veljeä vielä rukoilemaan, että kykenisin sen vastaanottamaan. Meillä on yliluonnollinen Jumala, joka on voimallinen antamaan jollekin sisarelle tai veljelle tänäänkin uuden armon.

Ei ole tarkoitus varsinaisesti käsitellä tässä armoa, vaikka siitä olisi mielessä monia Sanan kohtia. Tuon esiin jotakin siitä, mitä merkitsee omistaa lahjavanhurskauden vaatteet, Jumalan antama puku. Siihen kyllä liittyy armokin.

"Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: `Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.

Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: `Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.

Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: `Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte. Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.

Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: `Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: `Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut'" (Matt. 22:1-14).

Kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita? Tämä on hyvin vakava kysymys. Haluan kysyä sinulta: Onko sinulla häävaatteet? Onko Karitsan veri todella puhdistanut sinut ja vapauttanut sinut? Oletko vapautunut oman vanhurskauden puvusta ja pukeutunut lahjavanhurskauteen?

Tämä on vakava kysymys ajateltavaksi. Karitsan häissä oli joku, joka ei ollutkaan puettu häävaatteisiin. Eräs veli kertoi, että hän järkyttyi tätä ajatellessaan. Miksi Jumala vaatii meiltä vaatteita? Sitten hän ymmärsi, että Jumala lahjoittaa tuon puvun. Kun se tulee lahjana, sen vaatiminen onkin ymmärrettävää.

Jeesuksen aikana oli tapana, että häiden järjestäjä järjesti häävieraille puvut. Ei tarvinnut itse ostaa kalliita vaatteita eikä ommella kaunista pukua. Tämä kuvaa sitä, kuinka Jeesus valmistaa meille puvun. Olemmeko me kaikki jo vastaanottaneet valmiin puvun?

Onko jonkun puku tahraantunut? Ilmestyskirjan kolmas luku kertoo puvun tahraantumisesta: "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: `Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.

Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä" (Ilm. 3:1-5).

Sardeessa oli vain harvoja, jotka olivat arvollisia pukeutumaan häävaatteisiin. Matteuksen evankeliumista huomasimme, että monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut. Neitsyt-vertauksesta näemme, että puolet neitsyistä nukkui ja puolet oli valveilla, kun ylkä tuli.

Keskiyöllä kuului huuto, että ylkä tulee. Sitten ovi suljettiin. Viidellä neitsyellä ei ollut öljyä, mutta ymmärtäväisillä, viisailla neitsyillä oli silläkin hetkellä öljyä lampuissaan.

On hyvin tärkeää valvoa tänä aikana. Mikä on sinun motivaatiosi käydä hengellisissä kokouksissa? Et kai ole muuten vain joukon jatkona? Hengellisissä kokousilmoituksissa sanotaan joskus: mukana veli se ja se. En tiedä, liekö kyseessä jokin kohtelias sanamuoto. Tulee kuitenkin ajatus, että ollaan vain mukana joukon jatkona. Jumala ei tahdo, että olemme muuten vain mukana. Olemme kokouksessa siksi, että Jeesus on pelastanut meidät ja että tahdomme kasvaa vanhurskaudessa ja pitää vanhurskauden pukumme puhtaana.

Jumala tahtoo viedä sinut syvälle totuuksiinsa, syvälle Kristuksen salaisuuteen. Ensimmäinen asia, johon hän tahtoo viedä sinut sisälle, on uudestisyntyminen. Synnyt sisälle Jumalan valtakuntaan. Ei ole itsestäänselvyys eikä automaatio, että hengellisessä kokouksessa kaikki ovat sisällä Jumalan valtakunnassa. Vaikka kysytään, ovatko kaikki uskossa, ja kaikki nostavat kätensä, sittenkään se ei ole itsestään selvää.

Uskon, että tämä on tuttu asia jokaiselle, joka julistaa evankeliumia ja tapaa ihmisiä. Kun tarjoat evankeliumia jollekulle, hän sanoo: "Tuossa ja tuossa talossa asuu sellainen ihminen, joka tarvitsee evankeliumia."

Hän torjuu sen pois luotaan, koska hänellä on väärä rauha sydämessään. Hän ajattelee, ettei hän itse tarvitse sitä.

Monta kertaa tuntuu uskovien joukossakin olevan mukana sellaisia, jotka ajattelevat, että Jumalan Sanaa ja sen vahvaa ruokaa tarvitsee joku tuossa vieressä. Meidän täytyisi kuitenkin nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle siten, että alamme tutkia itseämme Jumalan edessä.

Olisi katseltava aika ajoin itseään taivaallisesta kuvastimesta. Sitten meidän olisi oltava hyvämuistisia kuulijoita, että muistaisimme, minkälaista tekoa me olemme. Olemme vain savea, ja tähän saviastiaan Jumala antaa Henkensä ja voimansa.

"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" (2 Kor. 4:7). Tänä aikana on helppo langeta pukeutumaan omavanhurskauden ja tekojen pukuun. Yritämme omilla teoilla ja yrittämisillä saada aikaan jotakin.

Kun kuuntelin Tarmo-veljen saarnaa, se puhui minulle syvällisesti. On ihana vaeltaa uskon levossa ja jättää kaikki asiat Herran haltuun. Silloin saan luottaa siihen, että jos sydämeni on Karitsan verellä pesty ja elän valkeudessa, saan rauhallisin mielin katsella, miten Jumalan Henki tekee kaikissa asioissa työtä minun puolestani. Jos kuitenkin alamme voimakkaasti itse ponnistella ja yrittää järjestää asioita, huomaamme jonakin päivänä, että meillä ei olekaan todellista lahjavanhurskauden pukua. Se onkin omien tekojen, omavanhurskauden puku.

Haluan varoittaa, että sillä puvulla ei pääse perille. Jeesus varoitti fariseuksia ulkokultaisuudesta. Heillä oli rukousnauhat, ja heidän viitoissaan oli pitkät tupsut. He paastosivat koko kansan nähden ja pitivät rukouksia. Mutta Jeesus osoitti, että heidän sydämensä ei ollut oikea. Hän sanoi heitä suoraan kyykäärmeiden sikiöiksi. Hän osoitti, että he olivat perkeleen lapsia. Mitäpä muuta kyykäärmeen sikiö voisi tarkoittaa? Se oli kova ja järkyttävä sana. Jeesus opetti fariseuksille ja opetuslapsilleen, että "jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois" (Matt. 15:13). Jokainen asia, jota taivaallinen Isä ei ole istuttanut, täytyy leikata irti.

Monta kertaa yritämme rakentaa jumalallisia asioita oman istutuksemme päälle. Eräänä päivänä huomaamme lankeavamme taas samoissa kysymyksissä. Se olikin vain oma yrityksemme korjata elämäämme, ehkä vain toisten ihmisten tähden. Huomaamme, että Jumalan Henki ei vielä ollutkaan tekemässä työtä elämässämme. Siksi on tärkeää vastaanottaa Jumalan armo sillä tavalla, että se ei jää turhaksi. On tärkeää vastaanottaa uusi armo joka päivä, että kukaan meistä ei lankeaisi omaan vanhurskauteen ja väärään armonkäsitykseen.

Raamattu sanoo, että hän on antanut armoa armon päälle, mutta hän antaa myös totuutta totuuden jälkeen. Aito käsitys armosta ja vanhurskauden puvusta lähtee ajatuksesta, että aina nöyrrymme Jumalan väkevän käden alle ja annamme Jumalan Hengen ja Sanan puhua meille ja tehdä työtä sydämessämme. Voimme aina koetella sydäntämme ja ajatusmaailmaamme, jos huomaamme, että jokin sana tai asia ei meitä miellytä. Olisi tutkittava, mistä syystä se ei miellytä.

Monta kertaa näemme kanssamatkaajamme puvussa ongelman ja virheen, mutta täytyisi olla rehellinen. Olisi tarkattava Jumalan kuvastimesta, minkälainen oma pukumme on. Onko tahroja ja ryppyjä? Onko se likaantunut elämämme kuvioissa?

Kun sitten menemme Jumalan eteen, hän kyllä armossaan aina puhuu. Sana lupaa selkeästi: "Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan" (Luuk. 11:10). Ei ainoastaan pelastusta etsivä löydä, vaan uskovakin totuutta etsiessään. Hän löytää vanhurskauden puvun, uuden armon. Jumala tahtoo, että me etsimme hänen kasvojaan emmekä ole muuten vain mukana joukon jatkona.

On vakava asia, jos havaitsemme kuten Sardeen seurakunnassa havaittiin, että vain harvat olivat arvollisia käyskentelemään valkoisissa vaatteissa. Sardeessakin oli varmasti suuri seurakunta, ja uskon, että uskovat olivat alkujaan lähteneet aivan oikein Herran tielle. He olivat opetuksen piirissä, mutta heidän pukunsa jostakin syystä tahraantui. Vain muutamat olivat oikealla tiellä, koska heistä mainitaan: "Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta" (Ilm. 3:5). Varmasti kaikkien nimet olivat olleet elämän kirjassa, mutta sitten useimmat vaelsivat jotenkin kelvottomasti, niin että alkoivat elää omassa vanhurskaudessa ja omassa puvussa.

Siksi on erittäin tärkeää varmistua, että minulla on Jeesuksen verellä pestyt vaatteet ja olen joka päivä valmis kohtaamaan Herrani kasvoista kasvoihin. Emme voi sydämessämme siirtää Jeesuksen tulemusta jonnekin tulevaisuuteen ja päättää vasta sitten valmistautua kohtaamaan hänet. Elämä on lyhyt, ja elämän lanka katkeaa, kun sen aika on. Se katkeaa, kun Jumala sen sallii. Ihminen ei voi lisätä päiviään enää sen jälkeen. Herra voi tulla meille kaikille pian, mutta hän voi tulla jollekin yksilölle hyvin nopeastikin.

Kävin katsomassa erästä henkilöä, joka on jonkin verran merkinnyt elämälleni. Hän oli juuri täyttämässä 80 vuotta. Jumala kehotti menemään katsomaan häntä. Olin evankelioinut häntä ehkä noin kymmenen vuoden ajan. Aina silloin tällöin olin käynyt keskustelemassa hänen kanssaan iankaikkisen elämän kysymyksistä. Hän sanoi suuresti arvostavansa sitä, että minä teen Jumalan valtakunnan työtä.

Oli kuitenkin aina vaikea saada hänet ymmärtämään ydinkysymys: "Sinäkin voit saada lahjaksi vanhurskauden. Ei ole vain minun etuoikeuteni, että olen ottanut vastaan lahjavanhurskauden ja saanut Jumalan armon lähteä liikkeelle ja tehdä Jumalan valtakunnan tekoja."

Hän kyseli ja kuunteli ehkä noin kaksi tuntia. En saanut johdettua häntä ratkaisun paikalle. Mutta sitten minä lähdin ja puristin hänen kättään.

Kun toivotin hänelle siunausta merkkipäivän johdosta, sanoin vielä viimeisinä sanoina: "Toivon, että sinäkin vastaanottaisit sen, minkä minä olen vastaanottanut. En ole omilla teoillani ansainnut sitä, minkä olen Jumalalta saanut, vaan sydämeni on avautunut vastaanottamaan."

Muutaman viikon kuluttua lähdin Puolaan. Lähtöä seuraavana päivänä hänen elämänlankansa katkesi yllättäen. Jumala tietää, mikä hänen sielunsa tila sillä hetkellä oli. Ainakin yritin pitää tarjolla elämän Sanaa. Jotkut muutkin pitivät sitä tarjolla, että tuo ihminen pelastuisi.

Meidän tulee pitää tarjolla elämän Sanaa. Tulee julistaa lahjavanhurskautta ja sitä, että me olemme armosta pelastetut uskon kautta, emme tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Sydäntäni kosketti, kun Robert Curry puhui siitä, miten paljon Jumala on rakastanut meitä suomalaisia. Hän kysyi yhtäkkiä: "Mitä ajattelisit, jos olisitkin syntynyt Ruandaan?" Tiedämme, että Ruandassa on puolitoistamiljoonaa ihmistä saanut surmansa. Mikä valtava tuska ja ahdistus! Pysähdyin ajattelemaan, miten valtava etuoikeus on ollut syntyä suomalaiseksi.

Mutta moniko suomalainen on uskossa? Vaikka laskisimme prosenttimääriä, emme saa selville täsmällisiä lukuja. Sanakin sanoo, että Jumala tietää oman kansansa luvun. Daavidin aikana hän ei sallinut laskettavan Jumalan kansan lukumäärää. Daavid halusi laskea, mutta siitä tuli vitsaus.

Muistan erään veljen, joka teki lyhyen katugallupin. Hän käveli kadulla kyselemässä ihmisiltä: "Oletko sinä sisällä Jumalan valtakunnassa? Oletko uudestisyntynyt?" Hän sanoi noin viiden ihmisen sadasta antaneen selkeästi myönteisen vastauksen: "Minä olen sisällä Jumalan valtakunnassa." Ehkä viisi prosenttia suomalaisista on uskossa. Tätä ajatellessasi ymmärrät, että on valtava etuoikeus olla sisällä Jumalan valtakunnassa. Sinua on kohdannut valtavan suuri Jumalan armo.

Emme osaa oikein kiittää siitä valtavasta pelastuksesta, jonka olemme kohdanneet. Emme aina muista ensimmäisen rakkauden päiviämme, jolloin Jumala tuli elämäämme ja muutti sen. Olemme etuoikeutettuja, kun olemme kohdanneet Kristuksen.

Vancouverista lensin Floridaan Los Angelesin ja Atlantan kautta. Los Angelesin ja Atlantan välillä oli neljän ja puolen tunnin lento.

Vieressäni istui minua vähän nuorempi nainen, joka luki kirjaa. Sen eräästä otsikosta huomasin sanan `Jeesus'. Kysyin häneltä: "Oletko sinä uudestisyntynyt kristitty?" Hän sanoi, ettei hän oikein ajattele sillä tavalla. Hän ei usko olevansa kristitty.

Tuo neljän ja puolen tunnin aika tuntui kuin yhdeltä tunnilta, kun aloin kertoa hänelle Jeesuksesta ja ihmeellisestä Jumalan valtakunnasta ja Jumalan armosta. Kun hän lähti paikaltaan, hän sanoi: "Kyllä minun varmaan täytyy vastaanottaa Jeesus!" Tämä kosketti sydäntäni, sillä olen monta kertaa yrittänyt pinnistellä ja ponnistella, että saisin viedyksi evankeliumia eteenpäin ja todistetuksi ihmisille. Tuntuu, että todistuksestani on varmaan usein puuttunut uusi armo. Olen yrittänyt omilla voimillani ja teoillani, mutta se ei ole aina kantanut hedelmää.

Tuo nainen oli evankeliumista niin kosketettu, että annoin hänelle osoitteeni. Seuraavalta lennoltaan Lontooseen hän lähetti minulle kortin, jossa hän kiitti tuosta keskustelusta.

Muutaman päivän kuluttua lensin New Yorkista Suomeen. Vieressäni oli tyhjä paikka. Olin matkasta melko väsynyt, mutta minä sanoin Jumalalle: "Jos sinä haluat, että joku ihminen saa kuulla evankeliumia, olen valmis vastaanottamaan hänet ja kertomaan hänelle Jeesuksesta, vaikka olenkin väsynyt." Kone oli jo lähdössä, ja kaikki ihmiset istuivat paikoillaan. Ketään ei enää ollut tulossa sisälle lentokoneeseen.

Viereiselle paikalle ei siis ollut myyty lippua ollenkaan. Koneen perällä oli kuitenkin lapsiperhe, joka halusi yhden ylimääräisen istuimen voidakseen syöttää pieniä lapsiaan. Nuori opiskelijapoika sanoi, että hän voi lähteä muualle. Lentoemäntä toi tuon opiskelijan minun viereeni. Vähän aikaa puhuttiin ensin englanniksi, ja sitten selvisi, että hän on suomalainen opiskelija. Kysyin: "Oletko koskaan törmännyt evankeliumiin?" Hän vastasi: "Voi, kuinka monta kertaa. Olen itsekin yrittänyt nuoruudessani saada toisia uskomaan."

Tultiin pääkysymykseen, oliko hän uudestisyntynyt. Hän sanoi, ettei hän usko olevansa. Kerroin, mitä olin rukoillut, ja hän oli hyvin liikuttunut siitä, että sai etuoikeuden kuulla evankeliumin sanaa. Kyllä hän itsekin käsitti, että Jumala puhutteli häntä.

Meillä on yliluonnollinen Jumala. Meidän on aika kylvää evankeliumin sanaa. On aika myös niittää sitä. Aina emme voi kylvää ja niittää yhtä aikaa. Joskus kuitenkin tulee päivä, jolloin kylvetään ja niitetään yhtä aikaa, kun tulee täysi Jumalan voima ja voitelu. Viimeisinä päivinä tehdään Jumalan valtakunnan työtä väkevästi ja rutosti. Se menee nopeasti eteenpäin.

Ainakin minun sydämelleni Jumala on voimakkaasti puhunut, että me menemme Filippuksen päiviin. Silloin menemme paikasta toiseen nopeasti ja poimimme ne sielut, jotka ovat valmiit. Koin, että lennolla vieressäni istunut nainen oli kuin hoviherra, joka luki profeetta Jesajan kirjaa vaunuissaan. Jumala käski Filippuksen mennä vaunujen luo. Filippus meni, ja hänen oli helppo alkaa kertoa Jeesuksesta. Minunkin oli helppo alkaa kertoa Jeesuksesta, kun tuo nainen jo valmiiksi luki hänestä.

Uskon, että täällä Suomen Siionissa on kypsiä sieluja, jotka janoavat ja odottavat. Jumala on heitä kutsunut. On vain yksi ongelma: meidän uskovien tulisi löytää nämä ihmiset. Meidän tulisi vastaanottaa Jumalan armo ja elää lahjavanhurskauden puvussa, jotta kykenemme saavuttamaan heidät. Tämä ei olekaan niin helppoa, kun rupeamme ajattelemaan, kuinka herkkiä me olemme kuuntelemaan Jumalan ääntä.

Monta kertaa, kun Jumala puhuu, on kysymys ihmisen elämästä. Kun menin katsomaan vanhusta, josta kerroin, oli Jumalan aika mennä juuri sillä hetkellä. Matkalta tultuani hänen elämänlankansa olikin jo katkennut. Meidän täytyy mennä silloin, kun Jumala puhuu meille.

Näitä esimerkkejä kertoessani olen joutunut sanomaan hyvin nöyrästi, että monen ihmisen kohdalla olen mennyt liian myöhään. Jumala on puhunut, mutta kuolema on vieraillut ennen minua. Tästäkin syyllisyydestä vapautuu, jos menee Karitsan veren alle ja Jumalan armon alle. Jumalalta voi pyytää armoa yrittää uudelleen.

Jos olet kokenut epäonnistumisia, olet mennyt liian myöhään tai on tapahtunut jo jotakin pahaa, kätkeydy uuden armon alle. Vastaanota uusi armo ja pyydä Jumalalta, että saat mahdollisuuden yrittää uudelleen.

Koet ehkä lähteneesi tekojen tielle ja olet itse valtavasti yrittänyt. Olet rakentanut naamarin ympärillesi. Englanniksi sanotaan: outlook. Se tarkoittaa, että ulkoinen olemuksesi pannaan kuntoon. Ei ole kysymys vain vaatteista, vaan sinä otat tietynlaisen tyylin, kun tulet uskovien joukkoon tai menet tapaamaan jotakin tiettyä ihmistä.

Jumala kuitenkin tahtoo, että sinä olisit oma itsesi. Ei tarvitse ottaa mitään outlookia eikä vetää tiettyä roolia. Jos olemme todella antautuneet Jumalalle, me haluamme vetää Kristuksen roolia. Haluamme ottaa Kristuksen ristin joka päivä ja seurata häntä teossa ja totuudessa.

Jos koet olevasi omien tekojen tiellä ja otat tiettyjä rooleja tiettyyn tilanteeseen, ajattele Jumalan edessä, millä tavalla Kristus suhtautuisi ja käyttäytyisi siinä tilanteessa. Meillä on omia käytöstapojamme ja normejamme. Monta kertaa, kun Jumalan rakkaus saa meitä murtaa, huomaamme, että meidän täytyy luopua niistä, jotta "tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäsi tulevan meistä" (2 Kor. 4:7). Tuon voiman tulisi näkyä kirkkaampana saviastiassamme.

Jumala tahtoo murtaa meitä saviastioita, että hän löytäisi viimeisinä päivinä sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita menemään ja täyttämään hänen tahtonsa. Filippus oli yksinkertainen evankelista. Hänellä oli paljon voimaa ja voitelua. Hänellä oli se ominaisuus, että kun Jumala puhui, hän meni. Kun Jumalan sana tuli ja kehotti menemään Gassan autiolle tielle, hän ei alkanut kysellä järjen päätelmiensä varassa: "Jumala, mitä minä siellä Gassan autiolla tiellä teen?" Hän meni, koska hän tunsi Herran äänen.

Herran ääntä voi oppia tuntemaan. Jos koet, että tällä hetkellä et sitä kuule etkä tunne, on asioita, jotka voivat estää sinua kuulemasta. Voi olla, että lampaan korvat ovat tulleet niin täyteen vahaa, että Jumalan ääni ei enää kuulu. Kuuluu vain paholaisen suuri meteli ja jyrinä. Jumala voi antaa sellaisen armon, että vahan voi ottaa pois korvista. Senkin asian voi jättää Jumalalle. Hän voi herkistää meidän korvamme.

Sanassa Jeesus sanoo selkeästi: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua" (Joh. 10:27). Aina ei kuitenkaan ole automaatio, että kuulemme Jumalan äänen. Jos meillä on liian kiire tai omia touhuja ja ajatuksia, saatamme menettää jotakin siitä herkästä johdatuksesta, jonka Jumala tahtoisi antaa. Etelä-Suomessa eräs nainen tuli minun kokoukseeni. Hän oli ollut liikenneonnettomuudessa. Auton moottori oli tullut hänen syliinsä.

Häntä oli leikattu monta kertaa. Jalkojen luut olivat poikki monesta kohdasta. Sillä hetkellä hän oli toipunut jo niin hyvin, että hän kykeni kävelemään kahden kepin varassa.

Hänen tyttärensä tuli ensin pyytämään esirukousta. Tuo viisitoistavuotias tyttö täyttyi ihanasti Pyhällä Hengellä. Hän kysyi vienolla lapsen äänellä: "Voisitko sinä rukoilla myös äitini puolesta?"

En tiennyt, kuka hänen äitinsä oli, mutta tämä itse tuli keppien kanssa ja kertoi olleensa onnettomuudessa. Hän sanoi, ettei ole ollenkaan katkera Jumalalle tapahtuneesta. Hänellä oli ollut kaksi työpaikkaa ja valtava kiire. Jumala oli sallinut hänen elämäänsä tämän pysähdyksen.

Sitten hän sanoi, että jos Jumala antaa vielä uuden armon ja hän paranee sen verran, että kykenee lähtemään evankeliumia julistamaan, hän on siihen valmis. Hänet oli riisuttu kiireen ja oman olemuksen puvusta. Jumala halusi riisua hänet tärkeistä työpaikoista ja tärkeistä harrastuksista, että tekisi hänestä käyttökelpoisen astian. Ennen kaikkea Jumala halusi riisua hänet sitä varten, että hän selviäisi kerran perille.

Sana sanoo yksinkertaisesti, että parempi jalkapuolena tai käsipuolena mennä sisälle taivasten valtakuntaan kuin terveenä kadotukseen.

Terveys on Jumalan lahja, ja Jumala haluaa parantaa kaikki. Mutta jos me lähdemme omavanhurskauden ja tottelemattomuuden tielle, hän voi sallia pysähdyksen. Sekin on vastaanotettava Jumalan suurena armona.

Jos olet kokenut jonkin pysähdyksen tai onnettomuuden, haluan rukoilla kanssasi, ettei mikään katkeruuden juuri pääse tekemään työtä sinun sydämessäsi. Pääset kiitoksen ja vapauden puolelle kiittämään siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestasi.

Jos sinulla on paljon ongelmia fyysisessä olemuksessasi, muista se yksinkertainen asia, että uusi luomus Kristuksessa on enemmän ja paljon tärkeämpi. Se on kaikki kaikessa. Jos olet uudestisyntynyt elävään toivoon, olet jo silloin kokenut valtavan Jumalan armon. Kun suhteesi Jumalaan tulee oikeaksi, voit kokea myös parantumisen ihmeen. Mutta jos sinun sydämesi on katkeruuden vallassa ja siellä on syytöstä Jumalaa kohtaan siitä, mikä on tapahtunut, asenteesi on väärä.

Minulle soittaa paljon sellaisia ihmisiä, jotka purnaavat puhelimessa ensin aikansa, kun Jumala on sallinut sitä ja tätä. Miksi Jumala on tehnyt tämän ikävän asian? Kun purkaus on ohi, olen rauhallisella äänellä kysynyt: "Mitä sinä itse sitten olet tehnyt?" Monta kertaa sieltä löytyy kiireinen ihminen, joka on ollut välinpitämätön Jumalan Sanalle ja välinpitämätön viipymään rukouksessa ja etsimään Jumalan tahtoa.

Olen koettanut rakkaudessa selittää: "Jumala vain salli tämän sen tähden, että sinä olet eksynyt syrjäpoluille, oman tahdon tielle. Et ole ollut täyttämässä Jumalan tahtoa." Syrjäpolut ovat vaarallisia sen tähden, että Herra ei kulje siellä edellä. Jumala haluaa, että me menemme kirkasta tietä pitkin kohti kirkasta sydänpäivää. Hän kulkee edellämme. Aina on niitä ihmisiä, jotka lankeavat syrjäpoluille. Ehkä meistä jokainen on jossakin vaiheessa elämää huomannut astuneensa vähän syrjään. Jumala on antanut meille armon palata. Jumala antaa sinullekin armon palata, jos koet menneesi syrjäpoluille, mutta nöyrryt hänen väkevän kätensä alle ja olet valmis kuuntelemaan, mitä hän puhuu.

Olen keskustellut monien vanhempien kanssa, joilla on ongelmia lastensa kanssa. On huumeita ja muuta. Monta kertaa ongelman ytimeksi paljastuu se, että on tottelemattomuutta ja kapinaa Jumalaa vastaan. Mutta kun ihminen nöyrtyy Jumalan väkevän käden alle, sitten ilmestyy Jumalan käsi ja muutos tapahtuu.

Vancouverin kesäleiriltä jäi mieleeni paljonkin, ei ainoastaan Tarmo- veljen raamattutunti. Erikoisesti sydäntäni kosketti veli, joka oli ampunut vaimonsa ja ampunut itseäänkin, mutta Jumalan armosta ei ollut kuollut. Hän oli tajuton, ja sairaalasta soitettiin suomalaiseen seurakuntaan, oliko ketään pastoria valmiina rukoilemaan tämän miehen puolesta, että hän tulisi tajuihinsa.

Meillä Suomessa ei sairaalasta juuri koskaan soiteta, että ihmiset saisivat hengellistä apua, mutta Yhdysvalloissa näin saattoi tapahtua. Eräs pastori meni rukoilemaan, ja miehen aivot alkoivat selkiintyä. Verenvuoto aivoissa tyrehtyi, ja mies alkoi toipua. Hän löysi Jeesuksen. En muista, saiko hän kuuden vai seitsemän vuoden vankilatuomion vaimonsa taposta.

Veli todisti, että hänellä on syvä Jumalan rauha. Hän oli sydänjuuriaan myöten kokenut anteeksiantamuksen. Hän sanoi, että kun ottaa vastaan Jumalan armon, Jumala panee kaikki asiat kuntoon ja antaa elämään tasapainon.

Kuinka paljon Jumalalla onkaan armoa ja anteeksiantamusta, laupeutta ja kaikkea hyvyyttä. On vain aina kysymys siitä, milloin tulee se hetki, jolloin ihminen nöyrtyy Jumalan väkevän käden alle.

Jollakulla meistä voi olla kova sydän, ja Jumala saattaa joutua käyttämään vähän vahvempaakin asetta kuin piiskaa, ehkä ruoskaa. Sekin on rakkautta. Me nöyrrymme, sydämemme murtuu, ja Jumalan kirkkaus alkaa näkyä saviastiassa.

Näistä viimeisistä päivistä sanotaan kyllä Jumalan Sanassa, että ihmiset ovat silloin itsekkäitä ja itserakkaita. Tämä ei tarkoita sitä, että me kaikki olisimme sellaisia. Jumala on voimallinen uudistamaan oman seurakuntansa, riisumaan sen kaikesta itserakkaudesta, itsekkyydestä ja omavanhurskaudesta. Kysymys on siitä, minä hetkenä me haluamme nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle ja vastaanottaa Jumalan armon niin, ettei se jää elämässämme turhaksi.

Tämä onkin tärkeä kysymys: Millä tavalla minä vastaanotan Jumalan armon niin, ettei se jää minun kohdallani turhaksi. Tarmo-veljen kohdalla armo ei jäänyt turhaksi. Se kantoi hedelmää Romaniassa. Raamatut toivat varmasti paljon sieluja pelastukseen ja jakoivat paljon opetuksen Sanaa Jumalan pyhille siellä.

Meillä jokaisella on oma kenttämme ja oma tehtävämme. Rukoilen, että sinä olet valmis vastaanottamaan uuden armon ja löydät sen, että työsi kantaa hedelmää Jumalan voimasta ja Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta. Ehkä se on kantanut sitä tähänkin asti, mutta anna Jumalan Hengelle enemmän sijaa sydämessäsi. Viivy enemmän Jumalan pyhien kasvojen edessä. Tutki enemmän Kirjoituksia. Jumalan sanoista lähtee elämä. Ne ovat terveys koko uskovan ruumiille. Ne ovat valtavia siunauksen sanoja.

Emme kuitenkaan pääse elämän Sanaan vielä silläkään lailla käsiksi, että puhumme sitä ja rukoilemme, ellei se uskossa sulaudu sydämeemme. Sitten vasta Jumalan Sana on elävää ja voimallista, kun se uskossa sulautuu meihin. Raamattu sanoo: "Heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat" (Hebr. 4:2). Se oli heissä vain ulkoisesti, mutta ei sisällisesti. Kristuksen Henki ei ollutkaan nostamassa Sanaa esille sydämessä. Se oli vain kuollut kirjain ilman Henkeä.

Jumala haluaa, että Sana on elävä ja voimallinen, että se alkaa elämän kriisitilanteissa ja ongelmissa nousta sydämestä esille. Siksi kannattaa ruokkia henkeä ja antaa sen vastaanottaa Jumalan sanoja.

Olen paljon lainannut Sananlaskujen neljättä lukua, mutta koen, että lainaan sitä taas, koska se on Jumalan Sanaa: "Kuule, poikani, ja ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet enentyvät. Minä neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille. Käydessäsi eivät askeleesi ahtaalle joudu; juostessasi et kompastu. Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi.

Älä lähde jumalattomien polulle, älä astu pahojen tielle. Anna sen olla, älä mene sille, poikkea pois ja mene ohitse. Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet.

Niin he syövät leipänään jumalattomuutta, juovat viininään väkivallan tekoja. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka. Jumalattomain tie on kuin pimeys; eivät he tiedä, mihin kompastuvat.

Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.

Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta" (San. 4:10-27). Suomalainen käännös sanoo: "Lääke koko hänen ruumiillensa." Kuningas Jaakon käännös puhuu tässä kohden terveydestä.  Jumala ei vain lääkitse vaan hän todella parantaa.

Raamattu sanoo: "Sydämen kyllyydestä suu puhuu" (Matt. 12:34). Jumala varmasti haluaa, että se kyllyys, joka meidän sydämessämme on, olisi Jumalan Sanaa ja kaikkea jumalallista. Luvun alussa toin esiin, että Jumala haluaa meidän kertovan hänen suurista teoistaan. Ruokkikaamme henki-ihmistämme ja vastaanottakaamme elämän Sanaa joka päivä, ettemme jää ulkopuolelle opetuksen ja pyhien yhteyden.

Kun me pyhät kohtaamme toisemme, vaikka emme kohtaisikaan seurakunnan keskellä vaan missä tahansa, Jumala haluaisi meidän rakentuvan yhteisestä uskostamme. Jumala haluaa meidän kannustavan toinen toistamme niin kauan kuin me olemme täällä taipaleella ja kehottavan toinen toistamme elämään jumalisesti, vaeltamaan vanhurskaasti ja ottamaan Jumalalta vastaan kaiken armon ja kaiken, mitä hän haluaa antaa.

Jumala haluaa myös, että olemme ensin taivaallisen kuvastimen ääressä. Näemme sieltä oman tilamme. Jumala tahtoo, että olemme sen jälkeen valmiit myös muistuttamaan kaikesta tottelemattomuudesta ja kurittomuudesta, jos havaitsemme sitä Jumalan kansan keskellä. On suurta Jumalan rakkautta myös kertoa totuus Kristuksessa.

Monta kertaa ihmiset tulevat minulle kertomaan, että se ja se sisar tai veli elää siinä ja siinä synnissä. Kysyn: "Oletko keskustellut hänen itsensä kanssa." He vastaavat: "En minä siitä ole mitään puhunut." Ei hyödytä keskustella jonkun ihmisen kanssa jonkun toisen ongelmista ja synneistä tämän selän takana. Se vain pahentaa tilannetta ja tuo lisää kiviä hänen rekeensä.

Jos tahdomme katsoa totuutta kasvoista kasvoihin, meidän täytyy kuolla itsellemme. Tulee olla valmiit menettämään omat kasvommekin menemällä suoraan sanomaan, mikä on totuus Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä tavalla ihmiset oppivat näkemään, mikä on Jumalan todellinen kirkkaus. Emme saisi piilottaa totuutta, jos meillä on se. Kaikki kuritus ja nuhdekin täytyisi kuitenkin tehdä lempeästi ja rakkaudessa, että se sulautuisi tämän ihmisen henkeen.

Jos menemme lyömään lain hengessä, voi olla, että kapina sydämessä vain lisääntyy. Jos menemme rakkauden hengessä myöntäen, että olemme joskus itsekin langenneet, emmekä mene kovin korkelta tasolta, Jumala voi antaa taas uuden armon ja nostaa tuon sisaren tai veljen uudelleen käymään yhtä jalkaa meidän kanssamme.

Haluan sinun vastaanottavan uuden armon ja ymmärtävän, että omilla teoilla ei voi mennä kovin pitkälle. Niillä ei voi mennä ainakaan sisälle Jumalan valtakuntaan. Varas ja ryöväri yrittävät tulla aidan yli, mutta Jeesus sanoo olevansa portti. Hän on tie, totuus ja elämä. Pysykäämme hänen armossaan. Pitäkäämme puku puhtaana Herran tulemukseen asti.

<== Takaisin sisällysluetteloon