Tulostettava versio (PDF)

Hartola 16.01.2005

Rauhantervehdys!

Vuosi 2004 on takana ja olemme jo hyvässä alussa vuotta 2005. Viime vuosi päättyi traagisesti Aasian katastrofiin. Onnettomuus muistutti meitä, kuinka hauras ihmisen elämä on. Elämänlanka voi katketa yhdessä silmänräpäyksessä. Nyt meidän uskovina tulisi löytää oikea mielenlaatu (tai itseasiassa sen tulisi olla meissä jatkuvasti), miten suhtautua tapahtuneeseen ja myöskin tuleviin onnettomuuksiin, joissa ihmisiä lopunajassa tulee menehtymään aina vain enemmän.

Joidenkin uskovien mielissä on ollut voimakkaana tuomion asenne: että se oli ihan oikein niille syntisille, mitäs menevät sinne lomanviettopaikkoihin, joissa on bordelleja, on homoutta ja kaikkea sodoman syntiä. On tietenkin totta, että synnin palkka on kuolema, mutta Sana antaa meille kuitenkin ohjeita, miten meidän tulee suhtautua, kun joku onnettomuus kohtaa ihmisiä. Katsomme asiaa Luukkaan evankeliumin 13. luvun alusta. Jakeet 1-5 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhrien vereen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille:"Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

Jeesuksen opetus on selkeä, eivät nämä ihmiset olleet sen syntisemmät; jos parannus jää tekemättä, niin kaikki hukkuvat. Tämänkin onnettomuuden pitäisi vaikuttaa parannuksen tekemistä myös pyhien keskuudessa, jottei Herran tulemus pääsisi yllättämään. Eli oikea mielenlaatu on se, että tällaisen katasrofin jälkeen alkaa tutkia omaa sisintään, onko siellä pois pantavaa ja onko siellä aito Herran tulemuksen odotus.

Sitten katsomme asiaa toisesta näkökulmasta. Luukkaan evankeliumin 19. luvussa Jeesus saapuu Jerusalemiin aasinvarsalla ratsastaen.

Jakeet 37-40 Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!" Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: "Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi." Mutta hän vastasi ja sanoi: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Uskon, että Uuden Liiton aikakin sisältää paljon sitä, että opetuslapset ovat olleet vaiti ja siksi "kivet" ovat huutaneet. Eli voimme rehellisesti kysellä, oliko onnettomuudessa kuolleille monellekaan tarjottu koskaan todellista evankeliumia. On helppo tuomita ihminen syntiseksi, mutta vaatii paljon enemmän ponnistuksia ja vaivannäkemistä ja itselle kuolemista se, että menee kertomaan hänelle pelastavasta Jeesuksesta.

SANOMAA VIIKUNAPUUSTA

Aivan vuoden 2004 lopussa sydämessäni alkoi elää sanoma viikunapuusta. Se syttyi siten, että eräs veli soitti minulle, kun olin paistamassa sipuleita eräänä vuoden viimeisistä aamuista. Hän sanoi kokevansa, että hän on kuin viikunapuu viinitarhassa, jota sen omistaja Raamatussa vaati hakattavaksi, koska se ei kantanut hedelmää. Tämä veli tunnusti, ettei hän ole vaeltanut esimerkillisesti kirjoitusten, eikä Hengen ohjauksen mukaan, vaan on aika ajoin lankeillut. Mutta sitten hän esitti mielenkiintoisen ajatuksen, että onkohan ne kuokkijat ja lannoittajatkaan tehneet omaa osuuttaan häneen nähden, pitääkseen hänet hedelmää kantavana Kristuksen ruumiin jäsenenä. Samalla kun hän esitti asiaansa puhelimessa, jatkoin sipulien paistamista ja huomasin, että sipulit eivät enää itkettäneetkään niinkuin aikaisemmin. Sanoin hänelle, että olenkohan minäkin paatunut, kun sipulitkaan eivät enää itketä. Sitten kun vähän myöhemmin etsin Raamatusta hänen mainitsemansa kohdan, olin yllättynyt, kun se löytyi samasta Luukkaan 13:sta luvusta, josta yllä jo lainasin luvun alkujakeita. Sillä olin kokenut vähän ennen hänen soittoaan Jumalan puhetta ko. luvun alkuosasta ja nyt se alkoi elää myös viikunapuun osalta sydämessäni. Menemme tuohon kertomukseen viikunapuusta:

Luukas13:6-9. Ja hän puhui tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan; ja hän tuli etsimään hedelmää siitä, mutta ei löytänyt. Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?' Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, antaa sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois'."

Viikunapuu kuvaa ensi kädessä Israelia, mutta Uudessa Liitossa tietenkin myös hengellistä Israelia eli seurakuntaa. Erityisesti jäin edellä kerrotun puhelinkeskustelun jäleen miettimään sen merkitystä suhteessa yksilöuskovaan. Ajatellessamme toinen toistamme, olemme uskovina vuorovaikutussuhteessa toisiimme . Olemme viikunapuuna vastaanottamassa kuokkimista ja lannoittamista. Samaan aikaan olemme myöskin kuokkijan ja lannoittajan osassa. Nyt, jos joku uskova ei saa kasvua Kristuksessa, niin ei se aina ole hänen oma vikansa. Syynä voikin olla häntä lähellä olevat uskovat, jotka kuokkimisen ja lannoittamisen sijasta ovatkin raadollisia, kovasydämisiä, ymmmärtämättömiä, itsekkäitä tai niin maailmallisia, ettei heistä ole kuokkijan ja lannoittajan tehtävään. Uskova voi olla myöskin katkeruuden juuren saastuttama sen tähden, että pyhien keskuudessa ei ole pidetty riittävästi ja oikealla tavalla esillä Jumalan armoa. (Heb. 12:15) "Ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä, ja monet sen kautta tule saastutetuksi,"

Kiertäessäni Herran työssä tapaan myöskin paljon "viikunapuita", jotka eivät halua vastaanottaa kuokkimista ja lannoittamista. Tällaisia ihmisiä David Wilkerson kutsuu "saarnan kestäviksi uskoviksi". Näiden ihmisten kohdalla on yhdentekävää mitä saarnataan, se ei saa sijaa heidän sydämissään. Syitä on monia. Jonkun sydän voi olla niin täynnä ylpeyttä, ettei siellä ole sijaa Jumalan Sanalle. Monet ovat oppien orjia, niin pahoin, etteivät he voi vastaanottaa tai ymmärtää Hengen voitelun tuomaa sanomaa. Moni on täynnä omaa osaamistaan Kristuksen sijasta. Ylipäätään synnissä eläminen estää tai ainakin rajoittaa viikunapuun kuokkimista ja lannoittamista. Kylväjävertauksessakin vain hyvä maaperä oli se, joka tuotti hedelmän. Kehotukseni rakkaudessa on: Sisäistäkäämme sekä kuokkijan että lannoittajan tehtävä, ja myöskin vastaanottamisen tärkeys. Raamattu sanoo Ef.4:25 -että me olemme toinen toisemme jäseniä ja Matt.19:19 kehottaa meitä myöskin: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." Keskinäisellä rakkaudella on myöskin se ulottuvuus; että kun sitä on ja kun sitä löytyy pyhien keskuudesta, niin silloin myöskin maailma tunnistaa meidät Jeesuksen opetuslapsiksi. Nyt sen puutteen(tai vähyyden) tähden maailma ei tunnista meitä ja siksi niin vähän ihmisiä kääntyy Jeesuksen opetuslapsiksi. Ylipäätään rakkauden kysymyksessä riippuu meidän koko hengellinen elämämme. Jos meillä on Kristuksen rakkaus, niin silloin meillä on kaikki, ja jos se puuttuuu, niin silloin meillä ei ole mitään.

ASIAA KUTSUMUKSESTA

Viime aikoina sydämelleni on laskeutunut voimakas ajatus, niistä uskovista, jotka vuodesta toiseen vartoavat jotain erityistä merkkiä tai superyliluonnollista vahvistusta kutsulleen, eivätkä ole ennen tuon merkin tai vahvistuksen saapumista valmiit tekemään mitään (tai hyvin vähän) Jumalan valtakunnan hyväksi. Näitä uskovia haluan muistuttaa siitä, että lähetyskäsky jo itsessään on kehotus liikkeelle lähtemiseen jokaiselle uskovalle. Pyhän Hengen vastaanottaminen on jo tehnyt sinusta Jeesuksen Kristuksen todistajan. Myöskin on kirjoitettu, että joka ymmärtää tehdä hyvää, eikä tee, hänelle se on synniksi. Monet niistä, jotka tänään tekevät Jumalan valtakunnan työtä, ovat alussa lähteneet liikkeelle todistamaan Jeesuksesta ja rakastamaan lähimmäisiä teossa ja totuudessa. He eivät ole pitäneet halpana pienten alkujen päiviä. Matkan varrella on kutsu sitten tarkentunut ja saanut vahvistuksen (vahvistuksia) Jumalalta. Itsekin lähdin erään veljen (ensimmäinen sielu, jonka sain Jumalan armosta johdattaa pelastukseen) kanssa jakamaan traktaatteja ensimmäisen uskossaolovuotemme aikana. Kiersimme koteja ja myöskin kapakoita ja kerroimme ihmisille Jeesuksesta. Välillä pysähdyimme tiellä rukoilemaan lisää johdatusta. Erityisesti muistan erään talvisen pakkasillan, kun olimme uskossa lähteneet liikkeelle ja jo käyneetkin joissakin paikoissa. Pysähdyimme rukoilemaan lisäjohdatusta, silloin sydämellemme laskettiin eräs maalaistalo, jossa veli oli ollut joskus vuosia aikaisemmin töissä. Isäntä ja vanhaemäntä olivat hyvin voimakkaasti kirkollisia, eivätkä olleet valmiit vastaanottamaan lahkolaisilta mitään, mutta sitten kamarista tuli mies (renki), jonka minäkin tunsin. Hän oli ollut kodissani tekemässä halkoja, kun minä olin aivan pieni poika vielä. Hän tervehti meitä ja vähänaikaa kuunneltuaan sanoi: "Tämä on asia, jota minä tarvitsen, tulkaa hakemaan minutkin mukaanne, kun seuraavan kerran menette kokoukseen." Noin viikon tai kahden päästä hän sitten tuli uskoon ja on uskossa tänäkin päivänä. Hän koki itsensä vähän niinkuin Mooses kankeakieliseksi todistushommissa, kuten hän Jeesuksesta todistamisen ilmaisi.

Hän ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan hän pyysi minua hankkimaan itselleen kasettisoittimen ja hengellisiä kasetteja (todistuksia, lauluja, saarnoja) ja lähti niiden kanssa kiertämään uskomattomien koteja, näin sanoma Kristuksesta lähti hänenkin kautta etenemään. Erään kerran Herra johdatti hänet polkupyöränsä kanssa pieneen mökkiin, jonne ei ollut edes kunnon tietä. Mökissä asuva iäkäs pariskunta tuli uskoon. He muuttivat pian taivaan kotiin. Kiitos Herralle, pelastus sille huoneelle tuli ajoissa! Sitten Herra johdatti työtoverini Kristuksessa pääkaupunkiseudulle. Siellä hän tapasi noin 70 vuotiaan sukulaisnaisen, joka sairasti pahaa reumaa. Hän toi tuon naisen käymään kotiseudullemme. Nainen esitteli minullekin käsiään, joissa sormet sojottivat mikä mihinkin suuntaan, ja sanoi, ettei hän kykene enää edes perunoita kuorimaan. Rukoilimme hänen puolestaan ja myöhemmin seurakunnassa rukoiltiin lisää. Noin kahden viikon kuluttua ensitapaamisesta näin hänet uudelleen; hän oli uskossa, hän oli täyttynyt Pyhällä Hengellä, käynyt upotuskasteella ja mikä ihmeellisintä, kädet olivat parantuneet. Hän oli täynnä iloa, kun hän esitteli minulle, kuinka perunankuorinta käy häneltä nyt ilman vaikeuksia. Mikä ihaninta, hänellä oli laaja tuttavapiiri, jota hän alkoi evankelioida innolla. Todistus alkoi hyvin usein tähän tapaan: Muistatkos sinä millaiset minun kädet oli, kun viimeksi tavattiin? Sitten hän iloisesti liikutti ja taivutteli sormiaan ja alkoi puhua tuolle tuttavalleen pelastuksen tärkeydestä. Ainakin viisi vuotta tai vähän enemmän hän sai armon tehdä työtä Valtakunnan hyväksi, sitten hän sai kotiinkutsun Isän luo. Työtoveri, jonka kanssa aloitin evankeliumin työn alkoi tehdä ryhmän kanssa evankelioimismatkoja Venäjälle. Näin hänen kutsunsa tarkentui matkan varrella.

Rakas veljeni ja sisareni Kristuksessa: elämässäsi on jo kutsu, jonka kanssa voit lähteä liikkeelle. Tiedosta sisimmässäsi, että meillä on vähän aikaa, älä loputtomiin odottele merkkejä ja vahvistuksia, vaan toimi!

Mark.16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."

Apt.1:8 "-vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

Jaak.4:17 "Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi."

LOPPUSANAT

Tässä kirjeessä esillä olleista aiheista on saatavilla seuraavat saarnat: 260."...Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte", 261.Sanomaa viikunapuusta, 262.Pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, 263. Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta. Teitä, joilla on mahdollisuus imuroida ko. aiheet kotisivuiltani www.jaritasanen.com, pyydän sen tekemään sieltä. Muille voin lähettää kasetteja entiseen tapaan veloituksetta. Pyydän teitä, joilla on sähköpostiosoite käytössä, ilmoittamaan sen kotisivujen uutiskirjeosioon, siellä olevien ohjeiden mukaisesti. Muista myös päivittää se sinne, jos se muuttuu. Jos et enää halua postia minulta tai osoitteesi on muuttunut, niin ilmoita asiasta sähköpostitse, kotisivujen palauteosioon tai postitse.

Kiitän kaikkia, jotka ovat muistaneet meitä rukouksin sekä varojen ja monien käytännön asioiden muodossa palvelustyössämme.

Olkaamme aina innokkaat Herran työssä tänäkin vuonna!

Jari ja perhe
(Kirsi, Juho, Raakel, Joona ja Ruut)

Raja-ahontie 48
19600 HARTOLA
puh.(03) 7168675,
gsm (044) 7168675
jari (at) tasanen.com
www.jaritasanen.com